| Mussalo |
|
|
Kotkan läheisyydessä olevalle Mussalon saarella vuonna 1989 rakennettu Kosti Kurosen toisen luomisvaiheen tulosta oleva 18-reikäinen kenttä. Seurassa on golfin perinteellisiä arvoja aina pidetty kunniassa. Kymen Golf on järjestänyt Suomen mestaruuskilpailut reikäpelissä 1995 ja 2001 sekä lyöntipelin SM-kilpailut 1998, lisäksi kentällä on järjestetty muita arvokisoja vuosittain sekä FGT:n osakilpailu vuonna 2002 ja poikien joukkue euroopanmestaruuskilpailut vuonna 2006 . Kilpailutarkoitukseen kenttä sopiikin erinomaisesti. Lyöntipelin kärsivällisyyttä vaativaan puurtamiseen edustusluokan pelaajat ehkä kuitenkin haluaisivat enemmän draivitilaa ja saman tien vähän lisää pituutta. Draiverin käyttö kotikenttään tottuneiden pelaajien osalta on selvästikin yleisempää kuin vieraspelaajilla. Klubipelaajille, parhaimmistollekin, kenttä tarjoaa vaihtelua ja mielenkiintoa koko matkaltaan. Ensin yhdeksän reikää tasaista maastoa, jossa esteettömälle etenemiselle vesiesteet antavat vakavan uhkansa, ja sitten nousua ja laskua männikössä. Erittäin kekseliäästi suunniteltuja ovat par-kolmoset. Kaksi (12 ja 16) lyödään alamäkeen ja kaksi (4 ja 8) henkeäsalpaavasti veden ylitse. Haastavia par-nelosia ovat reiät 17, 18, 7 ja 9. Par-viitosista pitkät lyöjät selviävät vaikeuksitta, muille tulee kohtalon hetki jo ykkösreiällä, kun yrittävät välttää oikealla olevaa pitkää vesiestettä. Tällä kentällä aika ei käy pitkäksi, etenkin kun kenttä on yleensä hyvässä kunnossa.
|

Kentät


